sähkö­­urakointia vuodesta 1959

Paikallis-Sähkö sai alkunsa vuonna 1959, kun Sotkamon Sähkö perustettiin. Nykyinen toiminimi otettiin käyttöön 10 vuotta myöhemmin.

Kehitys ja kasvu ovat olleet läsnä Paikallis-Sähkön arjessa alkuvuosista aina. Palvelemme kattavasti kaikissa sähköasioissa Kainuussa, Koillismaalla, Pohjois-Savossa ja Oulun talousalueella sekä Meri-Lapissa ja Lapin teollisuuskohteissa. Vuonna 2023 liikevaihtomme oli noin 26,7 miljoonaa euroa, ja palveluksessamme oli noin 180 ammattilaista.

Laadukas asiakaspalvelu on toimintamme selkäranka. Osoituksena osaamisestamme meidät on palkittu monilla valtakunnallisilla tunnustuksilla ja palveluilla. Paras kiitos on kuitenkin hyvin tehty työ, niin suurten rakennuskohteiden sähköurakoinneissa kuin yritysten ja yksityishenkilöiden sähköistyksissä.

Toukokuussa 2016 Suomen suurimpiin talotekniikka-alan toimijoihin kuuluva Quattro Mikenti Group (QMG) osti Paikallis-Sähkön. Maanlaajuinen, kattavasti kaikkia talotekniikan palveluja tarjoava verkosto antaa myös Paikallis-Sähkölle aivan monipuoliset mahdollisuudet palvella paikallisia asiakkaitaan heidän yksilölliset tarpeensa tarkasti huomioiden.